How To Get Shit Done

Sain eilen veistettyä puusta oman toteemipaalun. Olen ollut erään shamaanin opissa ja hän suositteli minua rakentamaan sellaisen. Avoimena kaverina noudatin hänen neuvoaan. Kävin sahalta ostamassa toista metria korkea mäntytukin ja rautakaupasta kirveen, nuijan ja talttoja. Nyt kesällä on niin ihana tehdä vaikka mitä. Ja kunhan syksy tulee... Kohta soitan shamaanille ja kysyn että mitäs nyt kun homma on tehty. Seuraavaksi minun pitää varmaan veistää kivestä joku saakelin mäyrä =)

Juuri nyt olen suunnittelemassa yhden päivän koulutusta. Työnimi on: "how to get shit done". Kun kirjoitan asioita muutenkin nyt ylös niin samalla tuli mieleeni ajatus lähteä kirjoittamaan teille. Annan ajatuksen päivästa muotoutua samalla taustalla...

Jokaisella kurssillamme on ihmisiä joille tuntuu olevan vaikeaa motivoida itsensä tekemään asioita. Jotkut lykkäävät asioita, jotkut hyppivät tuoleilla ja rakentavat itselleen hurjan motivaation ja antavat sen lopahtaa kun on tekemisen aika, jotkut toimivat vain pakon edessä ja vaikka mitä muuta. Ajatuksiasi voit kuitenkin muuttaa. Monesti on kysymys asioista joiden tekeminen on oikeasti hyväksi meille ja tulevaisuudellemme. Kysymys ei siis olekkaan asioiden tekemisesta vaan menestyksestä. Homma tietysti alkaa siitä että sinulla on suunta elämässä. Joku on joskus sanonut että et voi koskaan oikeasti saavuttaa jotain mitä ei ole määritelty. Tiedä häntä. Kun uskot tulevaisuuteesi ja tiedät vastauksen kysymykseen miksi alat nähdä ratkaisut ja vastaukset kysymykseen miten. Uskon että uskomustesi koko määrittelee saavutustesi koon.

Ajanhallinta tuntuu olevan melkein aina muodissa. Joskus paasaamme yrityksissä tästäkin ja esimerkiksi siitä miten aika hidastuu. Nyt mielessäni on keskittymisen hallinta. Miten ja millaisessa keskittymisen tilassa aikaa käytät. Kun keskittymisesi on kuin lasersäde saat paljon asioita tehtyä. On sanonta että jos kaikki on tärkeää niin mikään ei ole tärkeää. Tärkein juttu onkin päättää mikä on tärkeintä.

Eräs toinen herra on joskus sanonut että sinä luot tapasi toimia ja tapasi ja luovat sinut. Huomaan ettå monilla kurssilaisistamme heidän todellinen läpimurtonsa olisi vain yhden tai kahden uuden tavan toimia päässä. Se miten helposti voimme oikeasti omaksua uusia tapoja on jotain todella ihmeellistä. Tarvitaan vain hieman harjoittelua niin kuin kaikessa uudessa. Ihmiset onnistuvat hyvin harvoin täydellisesti ensimmäisellä kerralla kun he tekevät jotain uutta. Sinä saat ne käyttäytymismallit joita sinä vahvistat. Jotkut puhuvat epämukavuusalueelle menemisestä. Jos tunnistat että olet epämukavuusalueella niin sehän kertoo juuri siitä että sinä kehityt. Ehkä fiksuinta olisi että teet mukavaa siitä että siirryt epämukavuusalueelle. Ajatus vain...

Kun olen tutkinut ihmisiä jotka saavat asioita tehtyä elämässä niin se tuntuu olevan vain niin vaivatonta heille. Se on vain tapa. He eivät odottele inspiraatiota tai kehitä tietoisesti itselleen motivaatiota, he vaan saavat asioita tehtyä. Heidän energiansa tuntuu olevan keskittynyt siihen että mitä minä voin tehdä tänään. Heillä tuntuu olevan myös enemmän vapaata aikaa käytössään. Positiivinen asenne vaatii monesti positiivista tankkausta. Pysyäksesi positiivisesti ajattelevana sinä täytät mielesi päivittäin positiivisilla asioilla. Niin että se tapahtuu jo itsestään. Nyt niin kuin tiedät että oppimillasi asioilla on vaikutusta vain jos laitat oppimasi asiat käytäntöön.

Jotkut sanovat aina että heillä ei ole itsekuria. Mutta silti he joka päivä harjaavat hampaansa, lukevat sähköpostinsa säännöllisesti, käyvät katsomassa tietyt nettisivut, katsovat televisioista aina jonkun ohjelman, jokainen päivä tekevät vaikka mitä. Ja kaikkien näiden asioiden jälkeen he sanovat että heillä ei ole itsekuria. Ei tässä ole ihmeellisemmästä psykologiasta kysymys. Monet asiat joita koemme ongelmiksemme eivät oikeasti ole edes ongelmia. Ne ovat vain illuusioita. Muista että mikään ei estä sinua kuin illuusiosi.

Tänään yksi tuleva kurssilaisemme sanoikin että nyt on aika tehdä uusia asioita. Sama vanha pulla ei enää kuulemma maistu. Nyt on siis uuden taikinan aika. Entistä paremman tulevaisuuden aika.

Nyt palaan taas koulutuspäivän suunnitteluun, mutta sitä ennen vedän hieman happea ja toivotan mitä parhaimmat terveiset ja upeaa loppukesää!

Ilkka Rajala


"NLP could be the most important synthesis of knowledge about human communication to emerge."
- Science Digest.

"NLP is one of the biggest breakthroughs in the technology of achievement and human excellence."
- Time Magazine

© NLP Academy International Oy Ltd, Päivänkakkarantie 10, 02270 Espoo, Finland, Tel. +358 9 466 800 info(at)nlp-academy.fi