NLP Akatemian kouluttajat

ilkkawww2

Ilkka Rajala

Licensed Trainer of NLP™
ilkka.rajala(at)nlp-akatemia.fi
040-508 5615

Ilkka on luovalla, rohkealla tavalla uudistaja ja edelläkävijä, jonka huomio on suuntautunut itsensä ja yrityksensä jatkuvaan kehittämiseen asiakkaittemme parhaaksi.

Ilkan intohimona on toimia itse niin kuin opettaa. Ilkan tietomäärä, luovuus ja soveltamiskyky ovat loistava yhdistelmä nykyaikaista valmennusosaamista ja rakkautta tekemäänsä asiaa kohtaan.

Ilkka on opiskellut maailmalla NLP:n luojan Richard Bandlerin opissa varmaankin enemmän kuin kukaan muu Suomesta. Ilkka on kouluttanut ja toiminut avustajana Richardin koulutuksissa maailmalla, suorittanut itse useita kymmeniä NLP koulutuksia, pitänyt Suomessa useita kymmeniä kansainvälisesti sertifioituja koulutuksia, valmentanut tuhansia henkilöitä liike-elämän puolella ja valmentanut henkilökohtaisesti (coaching) noin tuhatta henkilöä.

Ilkan aiempi osaaminen liike-elämän puolelta mahdollistaa ainutlaatuisten työkalujen ja valmennusten kehittämisen erityisesti yritysten johdolle ja kokeneille ammattimyyjille. Kun Ilkka ei ole pitämässä avointa NLP-koulutusta on hän kouluttamassa NLP:tä yrityksissä ympäri Suomea tai valmentamassa henkilökohtaisesti yritysjohtoa, huippu-urheilijoita, taiteilijoita tai julkisuuden henkilöitä. Ilkka tunnetaan tuloksistaan.

”I highly recommend Ilkka Rajala. He is continually updating his training with the most up-to-date skills I have developed and one of those licensed internationally through the Society of Neuro-Linguistic Programming™ - Dr Richard Bandler, Co-founder of NLP™


Jyrki

Jyrki Paavolainen

CFO
Licensed Sports Performance Coach™
jyrki.paavolainen(at)nlp-akatemia.fi
+358 50 5450 325

Jyrki on kovan luokan ammattilainen talouden ja johtamisen saralla ja hänen osaaminen tukeekin erinomaisesti NLP Akatemian strategiaa. NLP tuli Jyrkille tutuksi NLP Akatemian koulutuksessa 2009.


Jyrki on toiminut aikaisemmin talousjohtajana Avelon Groupissa ja John Nurminen Oy:ssä. Johdon neuvotteluissa Jyrki kertoo mielellään miten voimme ratkaisevalla tavalla edistää yritysten kilpailukykyä ja asemaa markkinoilla.

Vapaa-ajalla Jyrki viihtyy kilpatenniksen parissa ja hänet löytää myös Guinnesin ennätystenkirjasta tenniksen alueelta. Käy pelaamassa Jyrkin kanssa erä tennistä ja saat varmasti uusia ideoita businekseen.


markwww2

Mark Hayley
Licensed Master Trainer of NLP™

Since 1998, Mark Hayley has used NLP to work with individuals, helping them affect personal change in many different areas of their life... ranging from eliminating unpleasant feelings, phobias and unwanted habits, to teaching people how to be at their best in almost all situations.

Mark says: "I first began reading self-improvement books in 1986.


Over the next 12 years I read all of the major titles (literally) and enthusiastically persisted with the exercises that many of these books recommended.

I made gradual progress and became more of who I was supposed to be and got more of what I wanted, although I felt that progress should be more definite and certainly faster.

In January, 1998, I enrolled on a hypnotherapy and counselling course and progress was pretty good. As I began working my way through the required reading list, I noticed that there were books by a Dr. Richard Bandler on a topic called NLP (Neuro-Linguistic Programming). I read those books and that was it...

I was hooked!

Predictable, effective and lasting change, and the process was fun! This is what I had been looking for. I knew I had to get first-hand experience by attending the next available workshop. I left the hypnotherapy and counselling workshop and attended the next NLP Practitioner course in London, England. It was September of 1998.

Over the next five years I attended many NLP and hypnosis workshops, all of them taught by people considered to be leaders in the field. I also attended ten of Richard Bandler's workshops, at various locations around the world.

I purchased and listened to, or watched (many times) almost all of the available audio and video products and most importantly, I practiced NLP a lot.

For example, from October, 1998 to January, 1999, I worked with ninety people - all of them outside of the workshop environment.

By the beginning of 2003, as driven as ever, I had gotten the opportunity to become a personal apprentice to Dr. Richard Bandler himself. This I did! I travelled around the world, attending all of the workshops and seminars, a total of 80+ in all!

I worked with all of the people I was directed to learn from, plus a few extra. I read all of the books I was directed to read, many of them on a surprising variety of topics, and I worked with hundreds and hundreds more people, inside and outside of the seminar environment.

The apprenticeship was a combination of a very intense, amazing personal enhancement program, and an in-depth methodology for working with individuals and groups for both remedial and generative change, utilising conscious and unconscious learning.

An incredible learning process that has to be experienced to be truly appreciated, an experience which I highly recommend!

At the end of the five years, the apprenticeship was successfully completed...

This is where the adventure moves to a different level.

My style of teaching may well be different to what you would expect. We have fun learning! (I believe strongly in the inalienable right of all to feel really good for no reason!)

What you learn is practical - we apply what we learn. There are plenty of demonstrations from me and exercises for you to do.

Keep in mind that some of the example stories I use may have adult themes. I utilize humour as a powerful teaching tool, having realised that when people learn well they learn fast and they enjoy themselves. It may seem like a comedy club at times!

My skills and abilities have reached a new peak. I am going to share some of what I have learned, probably more than I plan to (past experience demonstrates that!) and I am now booked to teach a small number of seminars, in a few locations, whilst I look for an area or areas to base my workshops from.

Dr. Richard Bandler says: "Mark Hayley is thoroughly trained, highly skilled and very elegant with my most up-to-date teachings. I highly recommend him."


anderswww2

Anders Piper
Licensed Master Trainer of NLP™

Anders has a background from some af the leading companies in the world, where he has worked globally with Search & Selection, Ledership Development, Communication Training, Coaching, Management, Conflict Management and Mediation.

Anders has worked the last 12 years with Personality and development of this and he has a Master of Science degree in Psychology and a Bachelor in Human Resource Development.

He is a certified NLP Master Trainer from Society of NLP and certified Coach from NLP University. Anders is also certified Identity Compass trainer, LAB Profile trainer and WealthyMind Trainer.

Anders is the lead designer on tailormade leadership development programs.


koppelomaki_web

Ilkka Koppelomäki
Licensed Trainer of NLP™
ilkka.koppelomaki(at)nlp-akatemia.fi
045-114 5866

Ilkan jatkuva kiinnostus henkilökohtaista kehitystä kohtaan johtaa juurensa jo lapsuudessa alkaneeseen kestävyysurheilu-uraan sekä opintoihin ja yrittäjyyteen ihmisten hyvinvoinnin parissa. Ilkka on mm. kolminkertainen Ironman-triathlonisti, triathlonin ja duathlonin suomenmestari sekä urheiluhieroja, joten hänellä on laaja tietämys ihmisen kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Ilkan vahva osaaminen tulee jatkuvasta kouluttautumisesta, opiskelusta ja ennen kaikkea käytännön kokeilemisesta.  Hän on kouluttautunut monipuolisesti NLP:n ja itsensäkehittämisen kentällä maailman tunnetuimpien huippukouluttajien parissa (mm. Richard Bandler, John LaValle, Brian Tracy, Anthony Robbins). Ilkka on suorittanut kymmeniä NLP-kursseja ympäri maailmaa ja on valmentajana tunnettu erityisesti innostavasta ja elämäniloisesta asenteestaan.

Ilkan oma yritys Inner Strength Finland Oy (Uskalla Innostua -tiimi) järjestää suomalaisia ja kansainvälisiä itsensäkehittämisen seminaareja. 

Ilkan omin sanoin: "NLP Practitioner -kurssi on ollut yksi voimakkaimpia ja hienoimpia kokemuksia elämässäni. Sen jälkeen maailma näyttää ja tuntuu erilaiselta. Intohimolla haluan tarjota kurssilaisillemme vastaavia kokemuksia ja tietoa kuin olen itse saanut kokea ja hyödyntää."


trygve2

Trygve Roos, DPhil
Distinguished Professor (IMCA, Buckingham)

Trygve Roos toimii apulaisprofessorina (Associate Professor) IMCA:ssa Buckinghamissa. Hän sai v. 2004 IMCA:n Distinguished Professor –arvonimen. Hänen väitöskirjansa on julkaistu kirjana (’Mental Coaching’) Suomessa ja Kanadassa ja on myynnissä yli viidessasadassa nettikirjakaupassa. Lisäksi hän on kirjoittanut useita kirjoja NLP:stä ja toimittanut kirjoja suorituskyvyn johtamisesta, action learning -mentelmästä ja ravintolisien vaikutuksesta. Hän on ohjannut monta tohtorinväitöstyötä.

Trygve Roos on ensimmäisenä Suomessa suorittanut NLP Practitioner, Master Practitioner, ja NLP Trainer –tutkinnot. Hän on Suomen ainoa DHE-valmentaja ja ensimmäinen NLP Master Trainer. Hän on ilmeisesti ensimmäinen NLP:stä väitellyt tohtori Suomessa ja ehkä koko maailmassa.

Trygve Roos on valmentanut mm. Suomen huippupianistia, oopperalaulajia, ja myös kolminkertaista judon Suomen mestaria.


hannu


Hannu Pirilä
MBA
Licensed Trainer of NLP™
Licensed NLP Coach™
Licensed Sports Performance Coach™
hannu.pirila(at)nlp-akatemia.fi
050-662 81



Hannu Pirilän yli 15 vuoden kokemus hotelli- ja ravintola-alan esimies- ja johtotehtävissä sekä vuosien kokemus alan konsultoinnin parissa antaa vankan kokemuspohjan erityyppisiin valmennusratkaisuihin.

Hannu Pirilä on kansainvälisen IIB:n (Institute for Independent Business) akkreditoima liikkeenjohdon asiantuntija. Mikäli et ole tyytyväinen yrityksesi tämänhetkisiin tuloksiin tai tarvitset muutoksia toimintatavoissa Hannun kokemus ja osaaminen mentaalisen valmennuksen puolella on käytettävissäsi.


jenni

Jenni Levävaara
Licensed Trainer of NLP™
Licensed Sports Performance Coach™

Jenni on hyvinvointivalmennuksen rautainen ammatilainen. Valmentajana Jenni on omistanut elämänsä ihmisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämiselle.

Jenni on lämmin, mutta päämäärätietoinen ja tavoitteellinen persoona. Periksiantaminen ei kuulu Jennin arvomaailmaan. Jenni säteilee hurmaavalla olemuksellaan ja ammattitaitoisella valmennuksellaan onnistumista muihin ihmisiin.


Jennin omiin urheilusaavutuksiin kuuluu mm. Euroopanmestaruus sekä Maailmanmestaruus hopeaa fitnesissä. Jenni on yli kymmenen vuotta auttanut ihmisiä huikeisiin tuloksiin hyvinvoinnin parantamisessa Personal Trainerina sekä liikunnanohjaajana isommille ryhmille.

Jenni on laajasti kouluttautunut lisenssoitu NLP-kouluttaja, joka ymmärtää kokonaisuuden merkityksen ihmisen hyvinvoinnissa ja tavotteiden saavuttamisessa. Jennille jatkuva kouluttautuminen ja oppiminen on arvo sinänsä.

Jennille sinun ja yrityksesi onnistuminen on kaikki kaikessa.


aleksi

Aleksi Litovaara
Licensed Trainer of NLP™
Licensed Sports Performance Coach™

"Miltä tuntuu tehdä voltti lumilaudalla ensimmäistä kertaa? Tutustuin 90-luvun alussa NLP:hen ja ryhdyin soveltamaan sitä urheiluharrastuksessani josta tuli intohimoni, rakkauteni ja myöhemmin ammattini. Huomaan, että nämä samat asiat ovat johdattaneet minut NLP valmentajaksi. Haluan tehdä kanssasi asioita jotka toimivat, innostavat, tuovat menestystä ja hymyn kasvoille. ...Koska olin tehnyt voltin jo satoja kertoja mielessäni, oli fiilis vieläkin mahtavampi aidossa tilanteessa, sillä huomasin mielen valtavan potentiaalin!" Aleksi

Aleksi on toiminut yrittäjänä 17-vuotiaasta lähtien. Hänen toimikenttään on kuulunut muun muassa urheilumarkkinointi ja managerointi sekä media, TV ja tapahtumatuotanto. Nykyään Aleksi on NLP valmennuksen lisäksi urheilu- ja yritysvalmentaja, luennoija sekä juontaja.

Huippu-urheilu-uransa ansiosta Aleksi tuntee ne välineet millä mennään maailman huipulle ja samalla nautitaan matkasta täysillä. Tekemällä ja harjoittelemalla tulee mestariksi. Miltä sinusta tuntuisi mennä legendan asenteella seuraavaan palaveriin, sopimusneuvotteluun tai iltalenkille?


"NLP could be the most important synthesis of knowledge about human communication to emerge."
- Science Digest.

"NLP is one of the biggest breakthroughs in the technology of achievement and human excellence."
- Time Magazine

tiedot2

© NLP Academy International Oy Ltd, Päivänkakkarantie 10, 02270 Espoo, Finland, Tel. +358 9 466 800 info(at)nlp-academy.fi